tiistai 26. elokuuta 2014

Ekaluokkalainen ;)

 Ensimmäisestä kouluviikosta selvitty hengissä ja toinen viikko pyörähti käyntiin reippaasti. Päällimmäisenä tunteena on jäänyt mieleen väsymys sekä tunne, että on juuri oikeassa paikassa :D.

Uusia nimiä on opeteltavana 41 (tällä hetkellä muistan 15 nimeä, ehkä!?) + siihen vielä opettajien nimet, TAMK kampuksen rakennukset, luokkakoodit, ruokalat jne. lista on piiiiiiiitkä. Vähemmästäkin saisi aivonystyrät sekaisin. Onneksi ensimmäinen viikko oli kevyt laskeutuminen arkeen, tietotulvinensa kaikkineen. Riitti, että oli läsnä, kuunteli ja välillä leikki ihania nimileikkejä ym. tutustumisleikkejä. 

Meidän fysioterapeuttiryhmä vaikuttaa todella hyvältä porukalta, ikäjakauma 18-39, kaikki iloisia, sosiaalisia ja innokkaita opiskelijoita :D. Poikia tai siis nuoria miehiä löytyy 8, melkoinen Girl Power luokassa vallitsee.

Pikkuhiljaa lähdetään opintoja viemään eteenpäin, tänään pidettiin ensimmäinen tutoristunto. Nämä tutoristunnot tulevat olemaan iso osa koulutusta, joka käydään siis PBL eli Problem Based Learning  - metodin mukaan. Ensivaikutelma näistä istunnoista on hyvä, ryhmädynamiikka oli kohdillaan ja aihekin sellainen, josta saatiin asioita ammennettua. Kyllä tämä opiskelu tästä hyvin alkaa.

Huomenna on ATK-lähtötasotentti (Jep, se missä tehdään wordiin, exceliin ja power pointiin kaikkia kivoja pikku harjoituksia...) A-P-U-A...olen kyllä kaikkia yllämainittuja ohjelmia käyttänyt enemmän tai vähemmän koulu- ja työurieni aikana, mutta hieman hirvittää, että miten testissä käy? Peukut pystyyn, että pääsen läpi :D

ATK-lähtötasotestin lisäksi edessä on Anatomian alkukoe, joka on jo reilun viikon päästä. Nenä kiinni kirjassa siis tästä eteenpäin, aivonystyrät sauhuten :D.

Iltalukemista
 Kunhan koulu, opiskelijakaverit ja käytännöt tulevat tutuiksi niin ehkä väsymyskin vähän hellittää. Voi alkaa keskittyä olennaiseen, oppimiseen :D !
 
 

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kivalta ja heti olette näköjään päässeet ihan oikeiden opintojen kimppuun :) Ihan älyttömän mielenkiintoista lukea näitä juttuja, koska mullakinhan on fysioterapian opiskelupaikka, mutta en rohjennut vielä tänä vuonna jättää työtäni ihan erillä alalla ja lähteä opiskelemaan. Olitko sinä sote-alalla ennen opintoja? Toivottavasti jaksat kirjoitella tänne jatkossakin, sillä minä ainakin luen näitä juttuja suurella mielenkiinnolla! Jospa vielä rohkaistun itsekin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näitä juttuja joku lukee ja ajankäytön puitteissa yritän päivittää kuulumisia :). Kivaa on ollut ja pikkuhiljaa alkuinfojen jälkeen on päästy asiaan :)
      Itsekinhän kypsyttelin asiaa vuoden päivät ennen aloitusta (sain paikan 2013), mutta kyllä tämä askel on ollut oikea päätös :)
      Ennen opintoja työskentelin pari vuotta osastonsihteerinä, alan sanasto siis hyvinkin tuttua (enää tarvitsee osata liittää ne ihmisessä oikeisiin kohtiin).
      Hyppy tuntemattomaan ja uuteen tekee hyvää ;) suosittelen.

      Poista